Vaihtarina Kanadassa: Kotimaa kun taakse jäi...

Lähes kaksi vuotta muhinut ajatus realisoitui viimeinkin matkan alkaessa kohti Kanadan North Bayta. Tai oikeastaan se realisoituminen on tapahtunut vaiheittain, vieläkin on hankala käsittää olevansa täällä ja vielä näin pitkän aikaa. Itse matkustamiseen meni kaikkiaan noin 53 tuntia ja se jos mikä on rassaavaa. Ainakin istumalihakset olivat koetuksella. Mutta mukava olla viimein perillä ja tästä se totuttautuminen arkeen alkaa.

Etappi Reykjavikista Torontoon - onneksi tulivuori jätti vielä purkautumatta.

Matka alkoi kotoa Joensuusta haikeilla jäähyväisillä ja automatkalla Vantaalle, jossa majoituin yön yli. Siinä vaiheessa ei vielä käsittänyt ensinkään minne sitä on menossa. Seuraava päivä tulikin lenneltyä Icelandairin koneella Helsingistä Reykjavikin kautta Torontoon. Matka kesti kymmenisen tuntia ja voin sanoa että olin jo aika tyytyväinen kun pääsin ulos siitä vekotimesta. No totaalista helpotuksen tunnetta ei vielä tullut, kun tiesi suurinpiirtein millaiset maihinnousuruljanssit olivat vielä odottamassa. Ensimmäisellä tiskillä lykkäsin virkailijan kouraan täyttämäni maahannousukortin, jossa siis kysyttiin kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Virkailija ahdisteli vielä muutamilla kysymyksillä (miksi tulit, missä opiskelet, miten pitkään, milloin lähdet, toitko alkoholia, aseita, ruokaa, hedelmiä jne...). Tämän jälkeen pääsikin jo odottamaan toiselle tiskille pääsyä. Tässä meinasi tulla pientä sekaannusta, kun minut passitettiin väärälle tiskille. Ne ilmeisesti olettivat minun tarvitsevan opiskelulupaa, jota siis vaaditaan vain yli kuuden kuukauden opiskelusta. Siinä sitä sitten joutui selvittelemään ja oikealle tiskille päästyäni homma meni kivuttomasti. Matkatavarat saatuani (luojan kiitos rinkkani tuli perille) eikun äkkiä vaan bussilla hotelliin ja nukkumaan.

Aamupalan jälkeen lähdettiin taksilla Toronton keskustaan bussiasemalle ja sai kiittää tuuriaan, että ei ollut isompia ruuhkia. Reilu puolen tunnin matka maksoi 60 dollaria eli paljon halvempaa kuin suomessa. Ehdittiin siis hyvin bussiin ja siitä lähti viimeinen etappi matkalla kohti North Bayta. Noin 5,5 tuntia kesti sekin matka, mutta näki hyvin maisemia eikä ihan niin tylsäksi käynyt aika. Perille saavuttua asemalla oli heti kaksi kv-koordinaattoria, jotka koppasivat meidät kyytiin ja kuskasivat asuntoloihin ja jopa saattoivat meidät sinne ja kantoivat tavaroita. Melkoista palvelua! Ja huoneessa oli odottamassa kaikki tarpeellinen opiskelija/bussikortista ja muista tavaroista myöten. Jopa ruokaakin oli varattu sinne, että vähän aikaa selviää. Kaikki meni jopa odotettua sukkelammin.

Chancellors House - majapaikkani seuraavaksi neljäksi kuukaudeksi.

Kanadalaiset kämppäkaverit saapuivat vasta seuraavana päivänä jolloin oli virallinen muuttopäivä. Minä lähdin sitä ruljanssia karkuun ja tutustumaan vähän downtowniin ja ostoskeskukseen. Nälissään tuli käytyä oikein ravintola/kuppila Moosessa syömässä. Tästä raflasta olin jo etukäteen kuullut kaikkea hyvää, niin pitihän se käydä tutustumassa. Todella kotoisan oloinen sisustut, kun seinät olivat hirrestä ja hirvenpäätrofee koristi seinää. Vähän sellainen vanhanaikainen viihtyisä paikka. Ja vessat olivat erityisen hienoja, kun vessakopissa ja pisuaarin päällä oli pikku telkkarit, joista saattoi katsoa baseballia tai amerikkalaista fudista. Ruoaksi vetäsin typötyhjään vatsaan oikean kanadalaisen burgerin ja oli kyllä hyvää. En edes jaksanut syödä kokonaan.

Illalla oli sitten tottakai vielä asuntoloiden välinen icebreaker-tilaisuus, jossa oli tarkoitus tutustua muihin. Oli erillaisia leikkejä ja pidettiin mestaruuskilpailut kerroksien välillä. Tässä asuntolassa on 5 kerrosta ja itse olen niistä neljännessä. Mestaruuslajeja oli mm. tanssi, laulu, talenttikisa ja paljon muuta joihin jokaisesta kerroksesta eli joukkueesta tuli yksi edustaja. Jouduin myös itse osallistumaan yhteen, kun kisattiin mistä joukkueesta on kauimpaa kotoisin oleva asukas. Enpä kuitenkaan edes voittanut, kun vastustajina oli Pohjois-Suomesta kotoisin oleva ja Itä-Afrikasta kotoisin oleva kaveri. Myöhempään illasta oli vielä leffailtaa, mutta siinä vaiheessa oli mentävä jo nukkumaan.

Huomaa kyllä, että tänne saapuneet uudet opiskelijat ja vähän vanhemmatkin ovat sen verran nuoria janttereita, että sitä tuntee itsensä vanhaksi. Ekaluokkalaiset ovat jotain 17-19 vuotiaita... Meillähän oli siis pakollisena ohjelmana seksivalistusta, jossa opetettiin käyttämään kondomia ja varoiteltiin seksitaudeista. Lisäksi oli kaikenmaailman elämäntapasaarnoja ja alkoholivalistusta. Melkein kuin olisin tullut takaisin yläasteelle...

Yksi ilta meille järjestettiin koulubussilla kyyti elokuviin ja se oli ihan hieno kokemus. Etenkin se koulubussi oli hieno! Teatteri oli "hieman" isompi kuin Savon Kinot. Katselin siellä sopivan kevyen huumoripläjäyksen "Let be Cops" ja oli vieläpä ihan hyvä leffa. Suosittelen!

Koulubussilla elokuviin.

Tapahtumaa on ollut niin paljon, että ei sitä jaksa tänne edes luetella, mutta voin sanoa meiningin olevan "hieman" erillaista kuin Suomessa. Syyskuun ensimmäisenä maanantaina täällä vietetään labour dayta eli vastaa tietyllä tavalla meidän vappua. Täällä se on lähinnä vain vapaapäivä eikä ylenpalttisen ryyppäämisen päivä kuin Suomessa. Erittäin merkillepantavaa oli, että vaikka meillä oli monenlaista tapahtumaa kyseisenä päivänä, niin alkoholin kulutus oli päivän aikana nolla. Ja oli todella hauskaa ja yhteishenki oli kohdillaan. Illalla oli vielä barbeque-kestit, jonne saivat tulla kaikkien asuntoloiden asukkaat, ja siellä oli grilli kuumana ja ne viinakset puuttuivat yhä. Erittäin virkistävää vaihtelua! Tästä myös Suomen tulisi ottaa opikseen. Ilman alkoholiakin voi olla hauskaa ja vaikka sitä vähän nauttisikin, niin kohtuudessa on hyvä pysyä.

Tunnelmat ensimmäisen viikonlopun jälkeen ovat edelleen hyvät ja koulun alkua odotetaan. Tässä on vielä tämä viikko orientaatiota ennen varsinaisia luentojen alkamisia. Nyt ollaan viikonloppu perehdytty residenssielämään ja seuraavaksi vuorossa on tutustuminen yliopistoon ja opiskeluun. Hyvillä fiiliksillä ollaan, vaikka on tämä ollut tietyllä tavalla rasittavaakin ja jetlagit painaa vielä hieman. Välillä sitä tulee väsyksissään fiilis etenkin näin parisuhteessa elävälle, että miksi tänne tuli lähdettyä, mutta on tämä niin ainutkertainen kokemus ettei tätä voi jättää välistä ilman että alkaisi kaduttamaan.Myös se helpottaa, että täällä on kolme muuta suomalaista minun lisäkseni, niin saa tietynlaista vertaistukea. Kaiken tämän ruljanssin keskellä on todella rauhoittavaa, kun lähtee kuljeksimaan metsään nollaamaan päätään. Tässä lähellä onkin hienot vaellusreitit joilta löytyy varsin hieno vesiputouskin. Ainut vaan, että täytyy varoa karhuja - ne on melko yleisiä täällä päin. Ties vaikka saisin moisesta kaunottaresta kuvankin räpättyä joku kaunis päivä.

Alla vielä parit kuvat. Lisää tekstiä luvassa taas jossain välissä.