Lomatunnelmissa

Siitä on taas pari viikkoa viimeisestä tekstistä, mutta yritän pidätellä sisälläni nukkuvaa kirjailijasieluani ja kirjoittaa siedettävän lyhyesti, vaikka tässä on taas aika paljon ehtinyt tapahtuakin kaikkialla muualla paitsi koulunpenkillä. Täällä ollaan vietetty kiitospäivää ja siinä samalla syyslomaviikkoa tai itseopiskeluviikkoa, miten kukin haluaa sen ymmärtää. Eli kalkkunaa ja reissukertomuksia luvassa.

Suomalaisille niin tuntematonta (muualta paitsi tv-sarjoista, joissa kiitospäivällinen päättyy aina katastrofiin) kiitospäivää vietetään Kanadassa lokakuun toisena maanantaina. Alunperin tarkoituksena oli kiitää Jumalaa, mutta nykyään sitä vietetään kiitollisuutena arkisimmista asioista tai ihan vain  ns."Turkey Day" eli  kalkkunapäivänä. Minä onnekas olin osallisena peräti kahdella eri kiitospäivällisellä. Mentorit järjestivät päivällisen viikkoa etukäteen lomien takia ja sitten yllätyksekseni sain kutsun erään mentorin perheen luokse syömään kiitospäivällistä päivää ennen varsinaista kiitospäivää. Olin jokseenkin häkeltynyt, kun en kuitenkaan kyseisen mentorin kanssa paljon ole ollut tekemisissä, mutta niin vain sitten kutsui päivälliselle, jossa oli hänen koko lähin sukunsa.

Kiitospäivälliseen kuuluu luonnollisesti kalkkuna ja sen lisäksi perunamuusi ja kasvikset ovat oleellisessa osassa. Jälkiruokapuolella lajitelma erilaisia piiraita. Mikään suuri kalkkunanystävä minusta ei tullut, hieman mautonta lihaa, mutta eipä toinna valittaa. Hyvää oli ja hieno kokemus muuten päästä paremmin tutustumaan paikallisiin tapoihin. Syönnin jälkeen vielä pelailtiin Aliaksen tapaista sanaselityspeliä, missä minä en etenkään englanniksi ole erityisen hyvä, mutta vielä huonompi olin pelissä, jossa sanat piti piirtää niin että muut arvaa ne. En varsinaisesti ole kovin taiteellinen lahjakkuus, hyvä jos tikku-ukko luonnistuu. Mutta hauskaa oli kuitenkin. Jouduin vielä vähän opettamaan muille suomeakin, kun halusivat tietää miten lasketaan viiteen ja mitä "shit" on suomeksi. Puhuppa siinä sitten paskasta keskellä ruokapöydän antimia...

Mentoreiden kiitospäivällinen, ei ihan samaa luokkaa kuin kanadalaisen perheen luona. Kalkkuna on jossain muusin ja salaatin alla.

Vähän joutui jotain pöpöä vastaan taistelemaan lukuviikon alkajaisiksi, mutta ei onneksi sen kummemmin sairastunut. Sehän tästä olisi vielä puuttunutkin tämän selän lisäksi. Siitä onkin jo kuukausi, kun sen loukkasin. Onneksi sen verran parempi on jo, että pääsee jo lenkille. Uskomattoman hieno fiilis oli juosta kolmen viikon pakkolevon jälkeen: kirmailin kuin peura konsanaan, mistä johtuen varmaan sitten näinkin peuran, joka ilmeisesti halusi juosta minun kanssa. Johon tässä on aikakin päästä taas liikkumaan, muutenhan tässä voi vaikka läskistyä.

Tyypillinen aamiaiseni.

Tyypillinen päiväruokani.

Ei liity asiaan, mutta siinä on vaahteranlehti.

Montreal

Syyslomaviikon huipensi roadtrip Montrealiin ja takaisin. Matkustusjärjestelyt kokivat pienea muutoksen vaiheita. Alunperin suunnitelma oli mennä mentorin kyydillä ja toinen porukka vuokraa auton. Toisen autokunnan kaavailtu kuski kuitenkin sairastuttuaan estyi kuskin jobista, jolloin minun piti tulla hätiin, koska olin toinen jolla on kansainvälinen ajokortti. Kuinkas ollakaan, niin kansainvälisellä ajokortilla ei ole paskankaan merkitystä vuokraamolle (ehkä poliisille saattaa olla) ja minä en olisi itse asiassa edes saanut ajaa. Olen alle 25 vuotias (24,8) ja en omista omaa autoa ja autovakuutusta. Jos minulla olisi ollut auto Suomessa, niin olisin saanut ajaa. Yli 25-vuotiaille oma auto ja autovakuutus ei ole välttämätön. Onneksi kaveri ilman kansainvälistä korttia sai vuokrattua auton ja Kian kyydillä sitten seitsemän tunnin matka Montrealiin. Olisihan tuota vähän hotsittanut ajaa itsekin, mutta saipahan nauttia pelkääjän paikasta.

Montreal on Kanadan toiseksi suurin kaupunki Toronton jälkeen. Kaupungiksi melkoisen hieno ja sanoisin jopa, että parempi kuin Toronto. Miinusta tulee vain ranskankielestä. Kaikkihan siellä kyllä englantia osaa puhua, mutta ranskaa siellä pääasiassa puhutaan. Aikaa meillä sielä oli kaksi kokonaista päivää ja yksi ilta. Neljäntenä päivänä heti aamusta koitti paluu "kotiin". Ensimmäinen ilta meni vähän kierrellessä Old Townin aluetta ja rantabulevardia. Montreal on melkein kuin saari, joten vettä siellä riittää. Alla maistiaisiksi muutama kuva kaupungista ilta-aikaan. Järjestelmäkamera sai näyttää kykynsä, mutta kuvaajassa taitaa olla vielä kehittymisen varaa. Jalustakin olisi auttanut paljon.

Tästä kuvasta minä olen ylpeä!

Vertailun vuoksi kuva Sony Xperia Z1 -älypuhelimella. Ei huono tämäkään kännykän kuvaksi.

Montrealissa järjestettiin olympialaiset vuonna 1976 ja siellähän on vieläkin varsin hyvin säilynyt Olympia park. Sen yhteydessä oli mm. sisäeläintarha ja valtava ulkopuutarha. Löytyy myös planetarium astronomiasta kiinnostuneille. Stadionin tornin erikoisuus on sen huomattava kaltevuus ja onhan se hienon näköinen. Itse ennätin kiertää vain eläintarhan mistä parhaiten jäivät mieleen majava, äärimmäisen liikunnalliset pesukarhut ja kruununa pingviinit. Mahtavia otuksia smokit päällä. Eläintarhan jälkeen ei olisi enää jaksanutkaan keskittyä mihinkään typeriin kukkiin, kun iltaohjelmassa oli jotain "hieman" mielenkiintoisempaa.

Olympiapuisto ja stadion.

Pesukarhuja!

Pingviini!

Centre Bell - Montreal Canadiens vs. Boston Bruins. Elämäni toinen NHL-peli, ensimmäinen oli Helsingissä Anaheimin ja Buffalon -peli, mutta on se eri asia katsoa peliä Pohjois-Amerikassa ja etenkin Montrealissa, joka tunnetaan myös jääkiekon kehtona. Kokemuksena voittaa ehdottomasti Hockey Hall of Fame -museon. Parhaat hetket olivat itse asiassa alussa ennen peliä. Loistava valoshow, joka heijastui jään pinnalle, pelaajien ja muiden legendojen/herrojen esittelyt. En edes tiedä keitä siellä oli, kun kuullutukset oli ranskaksi, mutta se fiilis, kun 21 000 ihmistä hurraa ja taputtaa seisaaltaan, on jotain aivan älytöntä. Jokainen Montralin pelaaja tuli yksitellen kentälle ja vaihtoivat soihtua pelaajalta toiselle ja yleisö hurrasi koko sen ajan. Sain elämäni kylmimmät väreet ja sitä kesti aika pitkään. Bostonin pelaajien tullessa kentälle sen sijaan ei sen kummempia rituaaleja ollut vaan pelkkä buuauskonsertti.

Se on vain koettava itse, ei sitä pysty kuvaamaan. Centre Bell on muuten maailman suurin jääkiekkostadion, joka vetää eniten yleisöä eli sen reilut 21 000. Ja nytkin stadion oli aivan täysi. Se on vaan uskomatonta miten fanaattista porukkaa Montrealin kannattajat ovat. Mutta annan yleisölle aivan helvetin pitkän miinuksen epäkunnioitettavasta käytöksestä vierasjoukkuetta kohtaan. Ymmärrän kyllä, että omaa joukkuetta pitää kannattaa, mutta kaikki vierasjoukkueeseen kohdistuneet buuaukset, keskisormien heristelyt ja kommentit: "fuck you", "Bruins suck", "loser", ovat totaalisen asiattomia ja törkeitä. Eikä siinä vielä kaikki: joku paskapää vielä sohi Tuukka Raskia tehokkaalla laservalolla Bostonin maalilla.

Niinhän siinä sitten kävi, että Boston oli väsynyt edellisillan pelinsä ja matkustamisen jälkeen, että puolivälin jälkeen tuli stoppi. Mikä pahinta, niin Rask vaihdettiin maalilta pois viiden maalin jälkeen, joista osa oli melkoisia pomppuja. Mutta puolustuskin vuoti kuin seula. Miksi edellisen runkosarjan paras maalivahti pelaa juuri nyt, kun minä olen katsomossa, yhden surkeimmista peleistään koskaan? Minä vaan kysyn? Suoraan sanottuna fiilis vähän laski siinä vaiheessa, kun Tuukka siirretään luukkuvahdiksi ja yleisö huutaa: "Tuukka loser, Tuukka loser" tai jotain yhtä typerää. Kyllä niin säälitti katsella Tuukka-ressua istumassa pleksin takana. Mutta mahtava kokemus oli kaiken kaikkiaan ja kannatti maksaa 170 Usan dollaria piippuhyllyn paikasta. Seuraavaksi Ottawaan katsomaan Minnesotan peliä. Jospa Wildin suomalaiset viimeistään siinä vaiheessa avaa maalihanat.

Montrealin maamerkki on Mont Royal, suuri kukkula ja puistoalue keskellä kaupunkia. Jos asuisin Montralissa, niin lenkkeilisin siellä joka päivä ja aika suosittu lenkkeily- ja patikointialue se olikin, Turistien pääkohde siellä on näköalatasanne, josta avautuu huikea näkymä kaupunkiin.

Yksi tunnetuimmista nähtävyyksistä on Notre-Damen katedraali vanhan kaupungin alueella. Kuinkas ollakaan, kun yritin sinne yksi iltapäivä mennä tutustumaan, niin siellä oli urkukilpailu. Sinne sai mennä aina väliajoilla, mutta siellä ei saanut kierrellä tai näpsiä kuvia, vaan pelkästään istua hiljaa aloillaan ja kuunnella. Menin sitten illasta kuuntelemaan viimeisiä finaaliesityksiä, kaksi soittajaa joista kumpikin soitti yli tunnin. Toiset menee perjantai-iltana baariin, minä menen kirkkoon :D Mutta oli todella mahtava kuunnella taitavien urkurien mahtipontisia kappaleita. Oli Bachhia ja Mozarttia ja sitten jotain tuntemattomampien sävellyksiä. Katedraali oli muutenkin todella hienon näköinen paikka ja sitten vielä urkumusiikkia päälle, niin kyllä kelpasi.

Notre-Damen alttari.

Notre-Damen Katedraali

Nyt alkaa viimeinen puolikas ja tässä heti ensi viikolla onkin parit välitentit, että melkein voisi alkaa niihin pikkuhiljaa lukemaan. Alla vielä parit kuvat loppukevennykseksi.

Vaahterakaakao - erittäin miellyttävä tuttavuus.

Montrealin "Big Ben"

Isojen asioiden äärellä Torontossa

Kahden viikon tauon jälkeen taas tarinaa uusista seikkailuistani Kanadassa. Viime viikonloppu meni Torontossa isojen asioiden äärellä (isojen niin fyysisesti kuin henkisestikin) ja arkisin tässä on joutunut uhraamaan aikaa jo opiskeluunkin, voi herttinen. Liikuntapuolella on sattuneesta syystä ollut hieman hiljaista ja se jos mikä on äärimmäisen ahdistavaa.

Aloitetaanpa Toronton reissusta. Paikalliset mentorit järjestävät todella hienosti erinäisiä tapahtumia ja retkiä ja tämä Toronton reissu oli yksi niistä. North Bayn kaupunki ei tarjoa suuria elämyksiä ja jopa Joensuussakin on enemmän nähtävää kuin täällä. Siispä on ihan kiva päästä kiertelemään vähän muuallakin ja Torontossa riittää nähtävää vaikka kuinka paljon. Toronto on Kanadan suurin kaupunki ja Ontarion pääkaupunki (Kanadan pääkaupunki on kuitenkin myöskin Ontariossa sijaitseva Ottawa). Pelkästään kaupungissa asuu 2,6 miljoonaa asukasta ja metropolialueella 5,6 mijuunaa asukkia. Metropolin laajuuttaa alkoi käsittämään körötellessämme erittäin epämukavassa koulubussissa kohti Torontoa. Metropolialueen laidalta keskustaan hotellille meni aikaa noin 1,5 tuntia, eikä se suinkaan ollut pelkkää ruuhkassa seisomista. Koulubussista vielä sen verran, että jousitus on aivan äärimmäisen kova ja jokainen pomppu tuntui selkäytimessä asti etenkin kun selkäni ei todellakaan ollut vielä kunnossa. Noin 4 tunnin matka Torontoon oli melkoista kärvistelyä.

Hotellihan oli varsin hulppea kattoterasseineen, uima-altaineen ja saunoja unohtamatta. Uimiset ja saunomiset jäivät tällä kertaa väliin, mutta näkymät kattoterassilta iltavalaistuksessa hehkuvaan kaupunkiin olivat henkeäsalpaavat. Torontoon saavuttuamme menimme porukalla international festivaaleille, jotka olivat jokseenkin laimeat. Päätin melko pian, että täältä on lähdettävä pois ja muutenkin isossa porukassa kierteleminen on vähän liian turistimaista. Erkaannuttuani muusta porukasta linkutin kipeän selkäni kanssa kohti kaupungin suurinta maamerkkiä: CN Toweria. Korkeutta tornilla on 553,33 metriä ja se olikin pitkään maailman korkein vapaasti seisova tornirakennelma muuan Burj Khalifan ohittaessa tämän 2007. Korkein näköalatasanne Sky Pod sijaitsee vaatimattomassa 447 metrissä ja voin sanoa, että näkymät olivat kohdallaan. Tornista löytyy myös lasilattia, josta voi ihailla suoraan kenkiensä alla avautuvaa maisemaa 342 metrin korkeudesta. Ylimmältä tasanteelta 447 metrin korkeudesta saattaapi nähdä hyvällä kelillä 100-120 kilometrin päähän. Ja viikonlopun aikana olikin jopa poikkeuksellisen hyvät kelit vuodenaikaan nähden, melkeinpä hellelukemia ja kirkas taivas.

Kaupunkimaisemaa.

Hieman kuvankäsittelyohjelmalla retusoituna.

Alhaalla näkyy n. 40 000 henkeä vetävä baseball stadium.

Tornin ominaisuuksiin kuuluu mm. lasilattia. Absurdia katsella suoraan 342 m alaspäin. 

Toinen iso asia oli jättimäinen kauppakeskus: Eaton Center. Hieman isompi mitä Iso Myy Joensuussa. Liikkeitä oli lukemattomia ja rakennuksen sisätilat olivat melko näyttävän näköisiä. Paljon ei vain tullut itse shoppailtua, vähän tuliaisia hamstrasin, mutta en sen kummempia. Alla pari kuvaa, jotka ehkä hieman kertovat millaisesta puljusta on kyse.

Alla vielä muutama kuva vielä kaupungista. Torontoa voi melkein kutsua pikkuiseksi New Yorkiksi.

Keskusaukio. Toronton "Time Square"

"Time Square" illemmalla.

Hotellin katolta napsastu kuva kännykän kamerallani. Oikeassa laidassa pilkottaa CN Tower.

Sunnuntaille ohjelmassa oli baseballia, jonne useimmat menivätkin, mutta minun suunnitelmiinhan se ei sopinut. Oli kuulemma tylsä peli ja en itse muutenkaan baseballia ymmärrä. Sen sijaan menin tällä kertaa henkisesti ison asian äärelle, jääkiekon pyhättöön, Hockey Hall of Fame'iin. Tunnelma oli harras kuin kirkossa konsanaan ja etenkin Torontossa jääkiekko on todella iso asia. Mitähän minä osaisisin siitä kertoa. Se on vähän kuin museo, jossa esitellään jääkiekon historiaa ja legendoja NHL:stä ja vähän myös kansallisilta kentiltä. Siellä on esillä kaikki tärkeimmät pokaalit Stanley Cup pokaalista lähtien mukaanlukien runkosarjan maalitykille jaettava Maurice "Rocket" Richard Trophy, johon muuan Selanne on kaiverrettuna pariinkin kertaan; sisukkuutta symboloiva Bill Masterton Memorial Trophy, josta löytyy jälleen kerran Selänne ja syövästä toipunut Saku Koivu. Ja monia muita. Suomalaisetkin oli edustettuna kohtalaisen hyvin :)

Museon hauskin osa oli interaktiiviset virtuaalipelit, jossa sai etsiä sisäistä Selännettä ja Tommy "imuri" Saloa. Maalintekoa sai koettaa pienellä kentällä, jossa lauottiin kohti valotaululle heijastuvaa näkymää maalista ja molarista. Eli käytetään ihan oikeaa mailaa ja kiekkoja, eikä wii-konsolin tyyppisiä ohjaimia. Minun sisäinen selänne oli melko syvällä ja enhän minä saanut ainoatakaan kiekkoa verkkoon kahdeksalla yrityksellä. Neljällä ensimmäisellä kiekolla koetettiin laukoa maalivahdin ohi ja neljä viimeistä oli tähtäysharjoituksia eli yrittää osua kiekolla maalissa olevaan targettiin. Huonon menestykseni laitain täysin puolikuntoisen selkäni piikkiin. Vastapainoksi siellä sai tosiaan kokeilla maalivahdin taitojaan ja toimii muuten samalla periaatteella, mutta nyt vain itse on maalissa. Puetaan ensin suojalasit, räpylä, kilpi ja otetaan maila käteen; ja sittenpä valotaululle heijastuu hyökkäys tai rankkari ja vetohetkellä valotaululla olevista rei'istä syöksyy kiekko melkoista haipakkaa kohti maalia. Sen verran kovaa se limppu sieltä tuli, että ei sitä naamalla kannattaisi torjua. Muutaman pelastuksen sain tehtyäkin, mutta kyllä se aika hyviä reaktioita vaatii. Taas kerran pistän imuroimani kiekot selän piikkiin. Eli löysin kuin löysinkin sisäisen Tommy Saloni (Myllykseen on vielä matkaa).

Entrance

Tuukka Raskin tämän kauden pelipaita.

Maalintekopeli - tollaseen tauluun sitä ammuttiin.

Number 99

Nyt rillataan!

Maailmanranking - Leijonat kakkosena ruottin jälkeen.

Maurice "Rocket" Richard Trophy

Great Hall'in aarre - Stanley Cup pokaali.

Great Hall, jossa tärkeimpiä pokaaleita säilytetään, on kyllä melekosen vaikuttava halli.

Porilaisia perkele!

Finnish Flash!

Go Suomi go!

Fanikauppa, jos ei löytynyt suosikkipejaajieni pelipaitoja. Ostin kuitenkin Minnesotan logolla varustetun kiekon muistoksi.

Siinäpä tärkeimmät Toronton osalta. Paluumatka oli erityisen hauska koulubussilla, teki oikein gutaa selälle. Ilmankos retki oli niin halpa, vain 60 Kanadan dollaria, mihin sisältyi bussimatka ja hotelli. Koulubussi ei voi kovin kallis olla, on se sellaista ryttyyttämistä. Niillä busseillahan sitä pieniäkin koululaisia kuljetetaan ja eihän niissä ole turvavöitä muilla kuin kuljettajalla. Ei Suomessa kävisi moinen kysymykseenkään.

Muuten elo menee täällä tasaisesti ja opiskeluihkin tässä tosiaan täytyy hieman keskittyä. Muutamat esitelmätkin on tässä työn alla, mutta onneksi ei kuitenkaan isompia raportteja tai muita ole luvassa. Tenteissä sitten mitataan tietämys tai tietämättömyys. Enkun kurssille jouduin tekemään miniesitelmän jostain kanadalaisesta aiheesta (valitsin jääkarhut) ja sitten siihen kuuluu isompi ryhmässä tehtävä esitelmä aiheena jokin halloweeniin liittyvä. Ajauduin samaan ryhmään kahden kiinalaisen tytön kanssa ja voin sanoa, että ovat kyllä melkoisen energisiä häseltäjiä, mutta pohjimmiltaan ihan mukavia. Metsäkurssille taas teen isomman esitelmän ilmastonmuutoksesta. Valitsin tietoisesti tämän aiheen, koska ei ole ensimmäinen kerta kun minä siitä esitelmöin, ensimmäinen kerta englanniksi toki.

Kanadan maantieto-kurssillani tapahtui omalta osaltani valaistuminen ja se kurssi on kuin onkin hyvin mielenkiintoinen, ainakin niiltä osin mitkä liittyy historiaan. Opetusmetodi on yllättävän kiinnostava. Opettaja lähettää etukäteen oppilaille powerpointin päivän luennosta, mutta siitä puuttuu oleellisia tietoja, mikä taas pakottaa opiskelijan tulemaan tunnille, että voi täydentää puuttuvat kohdat. Tämä vaatii kyllä, että opiskelijalla pitää olla tietokone mukana tai sitten täytyy olla hemmetin nopea käsinkirjoittaja. Tämä metodi vaatii opiskelijaa keskittymään jatkuvasti luentoon, eikä ajatuksen paljon sovi harhailla, ja tietenkään ei sovi olla poissa luennolta. Toki kavereilta voi saada täytetyn version, kuten itse sain ekan varsinaisen luennon jälkeen jolloin minulla ei ollut konetta mukana, mutta opettajapa pitää välillä pieniä kokeita kertomatta niistä etukäteen. Ja jos sattuu juuri silloin olemaan poissa, niin se on voi voi, koetta ei pidetä enää uudestaan. Yksi koe tuossa jo oli ja onneksi oli melko simppeli monivalintakoe eli jotain saattoi mennä arvaamallakin oikein. Jos te Karelian opettajat tätä luette, niin tässä tämä vinkkinä, jos haluatte uudistaa opetusmetodeitanne ;)

Metsäkurssiimme kuuluu olla osana jossakin projektissa, on vesiprojektia, perhosprojektia ja itse hääräilen tammiprojektin parissa. Tai se alkuperäinen projekti taisi kusta jotenkin, mutta olen ollut apupoikana kasvihuoneella eräässä biomassa-tutkimuksessa. Sellaiseen reiluun 230 ruukkuun oli istutettu jokaiseen yksi tammi ja vaahteroita eri variaatioilla. Eli saattoi olla vaikka 1 tammi ja 3 vaahteraa tai pelkkä tammi. Jokatapauksessa taimia siellä oli reilu 900. Jokaisesta taimesta täytyi kiskoa jokainen lehti irti ja pistää ne kirjekuoreen. Jokaiselle taimelle oli oma kirjekuorensa. Kirjekuoressa oli luonnollisesti merkittynä ruukun ja taimen numero, jotta tuloksia voi sitten analysoida. Lehdet kuivatetaan ja ilmeisesti ne sitten punnitaan ja saadaan jotain viiltävän fiksuja tuloksia biomassaan liittyen. Eli tutkitaan mikä tiheys/valosuhde olisi paras biomassan maksimoimiseksi tai jotain tällaista. Lehdet saatiin kuitenkin kiskottua parin päivän aikana ja ensi viikolla lienee luvassa jotain muuta.

Tämä kaksi viikkoa sitten tullut selkävaiva alkaa kyllä rassaamaan, kun ei oikein urheilemaan pääse ja onhan se muutenkin jokseenkin epämukava. Alkaa se vähän parempi jo olemaan ja selässä itsessään ei enää niin pahalta tunnu, kipu on siirtynyt enempi reiteen, mutta selästähän se sinne säteilee. Jospa ne hermot siellä jotenkin asettuu, mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Täällä Kanadassa olen oppinut jo hieman kahviakin juomaan. En ehkä siirrä vaikutteitani kotimaahan, mutta täällä on sen verran mukava mennä Tim Hortonsin kahvilaan ja ottaa kahvin lisäksi muffinssi. Sillä lähtee päivä aina hyvin käyntiin. Kahvilakulttuuri täällä on vähän erilaisempaa kuin Suomessa. Suomalaiset juopi pannutolkulla kahvia kotonaan, mutta täällä on yleisempää käydä kahvilassa ja ottaa sieltä kahvi mukaan tai hörppiä se siellä. Hortonsillakin on oma drive in -kaista, josta autoilijoiden on kätevä ostaa kahvinsa. Täällä on suosittua ottaa kahvi double-double -tyyliin eli 2 kermaa, 2 sokeria. On melko makeaa tavaraa, kun sitä ei yleensä ole sokeria kahviinsa sotkenut. Niin ja täällä kahviloissa kahvi on aika paljon edullisempaa. Olisikohan kahvi+muffini jotain vajaa 1,5 euroa.

Tässä olisi vielä viikko koulua ennen syyslomaa tai lukuviikkoa tai itseopiskeluviikkoa, miksi sitä haluaakaan kutsua. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Alkuperäinen suunnitelma oli vuokrata auto ja painella sillä jonnekkin, mutta suunnitelmat muuttuivat kuin taikaiskusta eräissä pippaloissa. Rupesin yhdelle mentoreista puhumaan suunnitelmistani ja hän innostui sitten itsekin ja halusi lähteä mukaan. Ja hänellä on vieläpä oma auto, joten ei tarvitse maksaa muuta kuin polttoaineet. Kyselin varmuuden vuoksi vielä seuraavana päivänä uudestaan, että eihän se ollut vain humalatilasta johtuvaa lupailua. Mutta näin se on sitten toteutumassa ja huomenna vedetään sen suhteen tarkemmat suunnitelmat. Tähän roadtrip-porukkaan kuuluu minun lisäksi neljä naista neljästä eri maasta (kanada, suomi, ranska, meksiko), niin en tiedä mitähän siitäkin sitten tulee. Reissussa ollaan 15.-19. lokakuuta ja ainakin Montrealiin ollaan suuntaamassa. Vielä on pienenä kysymysmerkkinä suunnataanko myös mm. Quebaciin. Kiva kuitenkin päästä näkemään vähän muutakin maisemaa. Ja tuli muuten varattua jo paikat Montralin ja Bostonin väliseen NHL-peliin ;) Se olisi sitten toinen änäripeli meikäläiselle ja ensimmäinen P-Amerikassa.

Huomisen agendaan kuuluu osallistuminen mentoreiden järjestämälle kiitospäivälliselle. Varsinainen kiitospäivä on vasta 13. päivä eli syysloman aikana, joten nyt tässä vietetään vähän etukäteen. Katotaan millasta kalkkunaa on luvassa. Halloween olisi luvassa sitten viimeinen päivä tätä kuuta. Täällä se onkin vähän isompi asia kuin Suomessa. Voisi pukeutua trulliksi ja mennä ihmisten oville kysymään "trick or treat?". Saisikohan siinä suun makiaksi...

Vielä loppuun haluan kannustaa ihmisiä lähtemään vaihtoon. Se ei ole mikään syy olla lähtemättä vaihtoon ettei osaa kieltä, päinvastoin, se on vain syy lähteä. Minunkaan kielitaito ei mikään maaginen ole, mutta kyllä sitä aina selviää. Pitää vaan uskaltaa epäonnistua ja virheiden kautta kehittyä. Alku on varmasti aina hankalaa, kun on niin paljon kaikkea uutta, mutta kyllä se siitä parin viikon jälkeen alkaa helpottamaan. Minulla on jo reilu kuukausi takana ja vielä reilut pari mokomaa edessä. Eikä kaduta vieläkään!

Tulihan tästä tekstiä tälle kertaa sitten parinkin viikon edestä. Toivottavasti jaksoitte lukea loppuun!