Suomalaisille niin tuntematonta (muualta paitsi tv-sarjoista, joissa kiitospäivällinen päättyy aina katastrofiin) kiitospäivää vietetään Kanadassa lokakuun toisena maanantaina. Alunperin tarkoituksena oli kiitää Jumalaa, mutta nykyään sitä vietetään kiitollisuutena arkisimmista asioista tai ihan vain ns."Turkey Day" eli kalkkunapäivänä. Minä onnekas olin osallisena peräti kahdella eri kiitospäivällisellä. Mentorit järjestivät päivällisen viikkoa etukäteen lomien takia ja sitten yllätyksekseni sain kutsun erään mentorin perheen luokse syömään kiitospäivällistä päivää ennen varsinaista kiitospäivää. Olin jokseenkin häkeltynyt, kun en kuitenkaan kyseisen mentorin kanssa paljon ole ollut tekemisissä, mutta niin vain sitten kutsui päivälliselle, jossa oli hänen koko lähin sukunsa.
Kiitospäivälliseen kuuluu luonnollisesti kalkkuna ja sen lisäksi perunamuusi ja kasvikset ovat oleellisessa osassa. Jälkiruokapuolella lajitelma erilaisia piiraita. Mikään suuri kalkkunanystävä minusta ei tullut, hieman mautonta lihaa, mutta eipä toinna valittaa. Hyvää oli ja hieno kokemus muuten päästä paremmin tutustumaan paikallisiin tapoihin. Syönnin jälkeen vielä pelailtiin Aliaksen tapaista sanaselityspeliä, missä minä en etenkään englanniksi ole erityisen hyvä, mutta vielä huonompi olin pelissä, jossa sanat piti piirtää niin että muut arvaa ne. En varsinaisesti ole kovin taiteellinen lahjakkuus, hyvä jos tikku-ukko luonnistuu. Mutta hauskaa oli kuitenkin. Jouduin vielä vähän opettamaan muille suomeakin, kun halusivat tietää miten lasketaan viiteen ja mitä "shit" on suomeksi. Puhuppa siinä sitten paskasta keskellä ruokapöydän antimia...
| Mentoreiden kiitospäivällinen, ei ihan samaa luokkaa kuin kanadalaisen perheen luona. Kalkkuna on jossain muusin ja salaatin alla. |
Vähän joutui jotain pöpöä vastaan taistelemaan lukuviikon alkajaisiksi, mutta ei onneksi sen kummemmin sairastunut. Sehän tästä olisi vielä puuttunutkin tämän selän lisäksi. Siitä onkin jo kuukausi, kun sen loukkasin. Onneksi sen verran parempi on jo, että pääsee jo lenkille. Uskomattoman hieno fiilis oli juosta kolmen viikon pakkolevon jälkeen: kirmailin kuin peura konsanaan, mistä johtuen varmaan sitten näinkin peuran, joka ilmeisesti halusi juosta minun kanssa. Johon tässä on aikakin päästä taas liikkumaan, muutenhan tässä voi vaikka läskistyä.
| Tyypillinen aamiaiseni. |
| Tyypillinen päiväruokani. |
| Ei liity asiaan, mutta siinä on vaahteranlehti. |
Montreal
Syyslomaviikon huipensi roadtrip Montrealiin ja takaisin. Matkustusjärjestelyt kokivat pienea muutoksen vaiheita. Alunperin suunnitelma oli mennä mentorin kyydillä ja toinen porukka vuokraa auton. Toisen autokunnan kaavailtu kuski kuitenkin sairastuttuaan estyi kuskin jobista, jolloin minun piti tulla hätiin, koska olin toinen jolla on kansainvälinen ajokortti. Kuinkas ollakaan, niin kansainvälisellä ajokortilla ei ole paskankaan merkitystä vuokraamolle (ehkä poliisille saattaa olla) ja minä en olisi itse asiassa edes saanut ajaa. Olen alle 25 vuotias (24,8) ja en omista omaa autoa ja autovakuutusta. Jos minulla olisi ollut auto Suomessa, niin olisin saanut ajaa. Yli 25-vuotiaille oma auto ja autovakuutus ei ole välttämätön. Onneksi kaveri ilman kansainvälistä korttia sai vuokrattua auton ja Kian kyydillä sitten seitsemän tunnin matka Montrealiin. Olisihan tuota vähän hotsittanut ajaa itsekin, mutta saipahan nauttia pelkääjän paikasta.
Montreal on Kanadan toiseksi suurin kaupunki Toronton jälkeen. Kaupungiksi melkoisen hieno ja sanoisin jopa, että parempi kuin Toronto. Miinusta tulee vain ranskankielestä. Kaikkihan siellä kyllä englantia osaa puhua, mutta ranskaa siellä pääasiassa puhutaan. Aikaa meillä sielä oli kaksi kokonaista päivää ja yksi ilta. Neljäntenä päivänä heti aamusta koitti paluu "kotiin". Ensimmäinen ilta meni vähän kierrellessä Old Townin aluetta ja rantabulevardia. Montreal on melkein kuin saari, joten vettä siellä riittää. Alla maistiaisiksi muutama kuva kaupungista ilta-aikaan. Järjestelmäkamera sai näyttää kykynsä, mutta kuvaajassa taitaa olla vielä kehittymisen varaa. Jalustakin olisi auttanut paljon.
|
|
| Vertailun vuoksi kuva Sony Xperia Z1 -älypuhelimella. Ei huono tämäkään kännykän kuvaksi. |
| Olympiapuisto ja stadion. |
| Pesukarhuja! |
| Pingviini! |
Centre Bell - Montreal Canadiens vs. Boston Bruins. Elämäni toinen NHL-peli, ensimmäinen oli Helsingissä Anaheimin ja Buffalon -peli, mutta on se eri asia katsoa peliä Pohjois-Amerikassa ja etenkin Montrealissa, joka tunnetaan myös jääkiekon kehtona. Kokemuksena voittaa ehdottomasti Hockey Hall of Fame -museon. Parhaat hetket olivat itse asiassa alussa ennen peliä. Loistava valoshow, joka heijastui jään pinnalle, pelaajien ja muiden legendojen/herrojen esittelyt. En edes tiedä keitä siellä oli, kun kuullutukset oli ranskaksi, mutta se fiilis, kun 21 000 ihmistä hurraa ja taputtaa seisaaltaan, on jotain aivan älytöntä. Jokainen Montralin pelaaja tuli yksitellen kentälle ja vaihtoivat soihtua pelaajalta toiselle ja yleisö hurrasi koko sen ajan. Sain elämäni kylmimmät väreet ja sitä kesti aika pitkään. Bostonin pelaajien tullessa kentälle sen sijaan ei sen kummempia rituaaleja ollut vaan pelkkä buuauskonsertti.
Se on vain koettava itse, ei sitä pysty kuvaamaan. Centre Bell on muuten maailman suurin jääkiekkostadion, joka vetää eniten yleisöä eli sen reilut 21 000. Ja nytkin stadion oli aivan täysi. Se on vaan uskomatonta miten fanaattista porukkaa Montrealin kannattajat ovat. Mutta annan yleisölle aivan helvetin pitkän miinuksen epäkunnioitettavasta käytöksestä vierasjoukkuetta kohtaan. Ymmärrän kyllä, että omaa joukkuetta pitää kannattaa, mutta kaikki vierasjoukkueeseen kohdistuneet buuaukset, keskisormien heristelyt ja kommentit: "fuck you", "Bruins suck", "loser", ovat totaalisen asiattomia ja törkeitä. Eikä siinä vielä kaikki: joku paskapää vielä sohi Tuukka Raskia tehokkaalla laservalolla Bostonin maalilla.
Niinhän siinä sitten kävi, että Boston oli väsynyt edellisillan pelinsä ja matkustamisen jälkeen, että puolivälin jälkeen tuli stoppi. Mikä pahinta, niin Rask vaihdettiin maalilta pois viiden maalin jälkeen, joista osa oli melkoisia pomppuja. Mutta puolustuskin vuoti kuin seula. Miksi edellisen runkosarjan paras maalivahti pelaa juuri nyt, kun minä olen katsomossa, yhden surkeimmista peleistään koskaan? Minä vaan kysyn? Suoraan sanottuna fiilis vähän laski siinä vaiheessa, kun Tuukka siirretään luukkuvahdiksi ja yleisö huutaa: "Tuukka loser, Tuukka loser" tai jotain yhtä typerää. Kyllä niin säälitti katsella Tuukka-ressua istumassa pleksin takana. Mutta mahtava kokemus oli kaiken kaikkiaan ja kannatti maksaa 170 Usan dollaria piippuhyllyn paikasta. Seuraavaksi Ottawaan katsomaan Minnesotan peliä. Jospa Wildin suomalaiset viimeistään siinä vaiheessa avaa maalihanat.
Montrealin maamerkki on Mont Royal, suuri kukkula ja puistoalue keskellä kaupunkia. Jos asuisin Montralissa, niin lenkkeilisin siellä joka päivä ja aika suosittu lenkkeily- ja patikointialue se olikin, Turistien pääkohde siellä on näköalatasanne, josta avautuu huikea näkymä kaupunkiin.
Yksi tunnetuimmista nähtävyyksistä on Notre-Damen katedraali vanhan kaupungin alueella. Kuinkas ollakaan, kun yritin sinne yksi iltapäivä mennä tutustumaan, niin siellä oli urkukilpailu. Sinne sai mennä aina väliajoilla, mutta siellä ei saanut kierrellä tai näpsiä kuvia, vaan pelkästään istua hiljaa aloillaan ja kuunnella. Menin sitten illasta kuuntelemaan viimeisiä finaaliesityksiä, kaksi soittajaa joista kumpikin soitti yli tunnin. Toiset menee perjantai-iltana baariin, minä menen kirkkoon :D Mutta oli todella mahtava kuunnella taitavien urkurien mahtipontisia kappaleita. Oli Bachhia ja Mozarttia ja sitten jotain tuntemattomampien sävellyksiä. Katedraali oli muutenkin todella hienon näköinen paikka ja sitten vielä urkumusiikkia päälle, niin kyllä kelpasi.
| Notre-Damen alttari. |