Retkeilyä, risteilyä ja road hockeya

Taas on viikko vierähtänyt rapakon tällä puolen ja mikäs olisikaan parempaa sunnuntaipäivän aktivitettia kuin kirjoitella vähän blogia. Tässä on aktiviteetit nyt erittäinkin vähissä, kun miettii ulkona vellovaa hyvin syksyisen sateista ilmaa ja eilen hieman loukkaamaani selkäparkaani. Mutta kaikkea on taas tähänkin viikkoon mahtunut. 

Viime viikonloppuna tuli vietettyä retkeilyviikonloppua erämaassa vaihtariporukan ja mentoreiden kanssa. Keli oli enimäkseen aika harmaa ja sateinen, ja ehkä myös hieman koleahkokin riippuen keneltä kysyy. Vaihtareihinkin mahtuu monenlaista ihmistä ja eihän ne kaikki raukkaparat ole ennen käyneet edes oikeassa metsässä, saatikka että olisivat retkeilleet noin vaatimattomissa olosuhteissa. Osa oli pukeutunut kaupunkilaistyyliin farkkuihin ja tyylikkäisiin puseroihin, mutta eipä sitä kaikki ole tietenkään osannut varautua muunlaisilla hepeneillä. Kylmääkin monet valittivat, mutta mitäpäs eivät osaa varata säänmukaista varustusta tai ovat niin kokemattomia, että eivät osaa käyttää makuupussia vaan tunkeevat kaikki mahdolliset vaatteet päällensä ja ahtautuvat pussiin homehtumaan. Voi voi...   

Suomalaiset olivat melkein kuin kotonaan ja ainakaan itselläni ei ollut kylmästä tietoakaan ja sadekaan ei haitannut, kun oli vedenkestävä takki. Lisää kotoisuutta loi rantasauna. Muut lähinnä kai käsittivät sen lämmittely- ja vaatteidenkuivatuspaikaksi, mutta toivottavasti saivat vähän oppia suomalaisilta miten saunaa käytetään. Tai en tiedä miten hulluina ne meitä piti, kun ensin käristytään kuumassa saunassa ja pulahdetaan sitten järveen ja uidaan ihan antaumuksella. Ja tätä toistetaan jokusen tunnin verran. Mutta oli kyllä viikonlopun ehdoton kohokohta, kun sitä jo ehti miettimään ettei sitä ennen joulua pääse oikeeseen saunaan. Ja vaikka sauna vähän erikoisen mallinen olikin, niin teki kyllä hyvää.

Rantasauna <3

Saunomisen lisäksi soutelimme inkkarityyliin kanooteilla ja tuli hieman kalasteltuakin siinä sivussa. Itselläni ei kyllä tällä kertaa ollut kalaonnea, mutta eipä tuolla niin väliä. Kanootilla ei ole ennen tullut soideltuakaan, joten se oli myös ihan hyvä kokemus. Toki kävimme myös patikoimassa metikössä oppaan johdolla. Tämä paikka oli erämiehen yksityinen matkailubisnes ja itse mies oli niin persoonallinen, että varmasti asiakkaat mielellään tulevat aina vaan uudestaan. Paikka oli lähellä Algonquinin kansallispuistoa Kawawaymog-järven rannalla. Patikoimiseen tosiaan tarvitsi oppaan, koska reitit eivät olleet kovin selkeästi merkittyjä ja välillä reittejä joutui hakemaan, kun ne saattoivat olla tukossa vedenpaljouden vuoksi ja yhdessä kohtaa jouduimme ylittämään pienen suoalueen ja majavan padon. Helppoa kokeneelle metsässä liikkujalle, mutta entäs muille? kaikki kuitenkin selvisivät hyvin. Leirinuotiolla paistelimme vaahtokarkkeja ja turinoitiin kaikkea mahdollista. Sain myös hieman kotimaan tuliaisiani eli minttuviinaa hieman muille juotettua ja yleisesti ottaen kaikki tykkäsivät. Etenkin kaakaon kanssa se on täydellistä!

Ilmat hellivät aamuvirkkuja - illalla olikin jo ihan erinäköistä.

Järvelle päin kun katsoo, niin voisi ihan yhtä hyvin kuvitella olevansa Suomessa.

Vaellusporukkamme - rento oppaamme makoilee keskellä karvareuhkapäässä.

Majavien taidonnäyte toimi ylityspaikkanamme.

Kyllähän sitä täälläkin harvennetaan metsiä - tämäkin majavien toimesta.

Opiskelut lähtivät jo vähän paremmin vauhtiin ja Geography of Canada -kurssia lukuunottamatta sitä jotain melkein ymmärtääkin. Metsäkurssi on sinänsä tuttua aihetta, vaikka toki nekin ovat täällä hieman erilaisia, mutta puita kuitenkin. Myös enkun kurssi vaihtareille pyrähti käyntiin ja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta kurssilta ja opettaja on todella mukava persoona. Luulisi tuolla jotakin oppivan ja olisihan se ihan hyvä, jos saisi tätä kielitaitoa täällä vähän kohennettua. Maantiedon kurssi on mikä eniten huolettaa, kun se on niin yliopistotavaraa ja pohjatiedot ovat pyöreä nolla. Mutta jospa se siitä. Arkena riittää aikaa hyvin myös lenkkeilyyn ja kuntosalilla riehumiseen.

Sitten menevään viikonloppuun. Eilen lauantaina oli ohjelmassa risteily Nipissingin järvellä. Keli oli vähän sateinen ja tuulinen (yllättäen), mutta eipä se tahtia haittaa. Noin 1,5 tunnin risteilyn aikana koukattiin Manitoun saarien vierestä, niin näki muutakin kuin harmaata horisonttia. Ihan hauska reissu oli ja näkipä taas muita vaihtareita. 

O Canada

Manitoun saaria

No kuka siinä on näköalan edessä!

Semmoinen oli risteily ja heti risteilyn jälkeen kämpille palattuani sain kutsun road hockeyyn asuntolamme pihalle. Tästä pääsemmekin soljuvasti alussa mainitsemaani selkäkipuuni. Siinä tuli katulätkää mäiskittyä tovi jos toinenkin ja se ei tehnyt varsin hyvää vanhalle selälleni. Mutta eihän sitä suomalainen Sisu anna lupaa lopettaa leikkiä kesken vaan päinvastoin. Kun viimein tuli maalista poikki -tilanne, niin silloin oli kiire iskeä pallo verkkoon ja päättää peli. Siinä sai suomipoika kunniaa kanadalaisilta, mutta omat intressit olivat kyllä lähteä pikapikaa leputtamaan selkää. Katulätkän lisäksi on tullut pelailtua uusinta änäriä, kun kämppäkaverini tuli ostaneeksi PS4-konsolin ja NHL15-pelin. Ihan hauskaa touhua ja kyllä sitä vähän jo oppi pelaamaan, vaikka pleikkareista minulla ei kokemuksia juurikaan ole.

Ruska-aika alkaa tännekin jo hiljalleen hiipimään. Lehdet ovat alkaneet mukavasti muuttamaan väriään ja pientä esimakua on jo "maailman parhaista ruskista". Kanadalainen ruska on lajitelma lukemattomia eri keltaisen, punaisen ja vihreän sävyjä, mitä ei Suomessa näin isossa mittakaavassa ole. Syy on tietysti simppeli, kun täällä on jokseenkin enemmän erilaisia lehtipuita mitä Suomessa. Vaahteroitakin on ties kuinka monta eri lajiketta muista puulajeista puhumattakaan. Sen verran rehevämpää on maasto täällä kuin Suomessa. Näillä main metsiköt ovat lehtipuuvaltaisia, mutta tietysti kun täälläkin mennään pohjoisempaan taigan (boreaalisen havumetsävyöhykkeen) alueelle, niin siellä on ehkä enempi Suomen tyylistä havupuuvaltaista puustoa.

Vielä pari sanaa autoista: ne ovat aivan helvetin isoja! Mutta mikäs täällä ei olisi isoa? 

Orientaatioviikko ja koulun aloitus

Viikolla ennen luentojen alkua oli tiukkaa orientaatiosettiä yliopisto-opiskelua varten. Ja tietysti myös monenlaista ohjelmaa uusille opiskelijoille. Viikkoa kutsuttiinkin frosh weekiksi eli vastannee meidän fuksiaisia. Mutta siis koko viikko oli menoa ja meinikiä monenlaisten tapahtumien muodossa. Vaihto-opiskelijoilla oli oma frosh weekin ohjelma kuin muilla opiskelijoilla, mutta kyllä siihenkin mahtui monenlaista orientaatiotunneista häppeninkeihin.

Ensimmäinen orientaatiotunti oli pohtimista miksi joku pitää matematiikasta tai miksi ei pidä. Minä mietin koko tunnin mitä helvettiä tämä nyt oikein meinaa ja miten se liittyy yhtään mihinkään. Tuli jo mieleen, että yliopisto-opiskeleminen ei tosiaankaan ole minua varten ja koti-ikävä kasvoi. Muilla perehdytyksillä aiheet oli sentään ymmärrettävämpiä ja tajusin pointit. Mutta kun aiheet olivat mm. ajanhallinnasta, opiskelutyyleistä ja muista perusasioista, niin eipä kyllä paljon motivoineet. On sitä sen verran monta vuotta jo tullut opiskeltua, että osaan suunnitella päivärytmini ja tiedän miten minä opin ja miten en. Orientoiduin siis lähinnä turhien tuntien skippaamiseen eli ns. priorisoimiseen. Mutta varsinaisia luentoja kyllä odotan innolla.

Onneksi ohjelmassa ei ollut pelkästään typeriä tunteja vaan oli myös kivaa ohjelmaa ja pääsi jo vähän paremmin tutustumaan muihin vaihto-opiskelijoihin ja mentoreihin (eli tuutoreihin). Suurin tapahtuma oli paint partyt, johon oli vapaa osallistuminen kaikilla yliopiston ja collegen opiskelijoilla. Oli lava, dj, musiikkia, maalia ja ihmisiä, jotka sotkivat itsensä ja toisensa maaliin. Harmittaa kun ei tullut itse osallistuttua, koska en raaskinut pilata vähäisiä vaatteitani, mutta kuulemma oli älyttömän hauskat juhlat. Kävin kyllä alkuillasta pyörähtämässä paikalla ja ainakin siinä vaiheessa oli älytöntä teknomusiikkia aivan jumalattoman kovalla, että oikein korviin koski, niin lähdin vain karkuun. Olisi se musiikki siitä kai ainakin vähän parantunut yötä kohden.

Amazing race - bussia odotellessa.

Muita tapahtumia oli mm. Amazin race, jossa kierrettiin ryhmissä kaupunkia vihjeiden perusteella ja minun ryhmäni yllättäen hävisi. Noh, onneksi tapatuman päätteeksi oli panceke supper, niin sai ainakin vatsan täyteen. Pannukakut ja vaahterasiirappi on kovassa huudossa täälläpäin. Nämä pannukakut olivat ainakin hieman imeliä suomalaisiin makunystyröihini.

Ruoasta puheen ollen, niin jopa siihenkin täytyy totuttautua ja kaupassa käyminenkin oli aluksi ihmeellistä, että mitähän sitä ostaisi. Perusvarma valinta on ainakin ristorantte-pitsat, mutta täytynee sitä jotain muutakin oppia laittamaan. Kuten Kanadassa yleensäkin, niin kaikki on suurta, kaupassakin lähes kaikki on isoissa säästöpakkauksissa. Mutta suurta kulttuurishokkia ei ole tullut, vaikka sitä suomalaista perusruoka kaipaakin. Kanadassa ei niin ole mitään erikoisempia perinneruokia (paitsi vaahterasiirappi) vaan Amerikkailainen roskaruokakulttuuri on aika vahvassa roolissa täälläkin.

Omanlaisensa missio oli löytää pyykinpesuainetta ja kun viimein pääsi pyykkiä pesemään, niin se oli yksi highlight. Toinen oli kun pääsi paistamaan munia leivän päälle syötäväksi. Ai että sitä voi ilahtua ihminen pienestä.

Ihan kiva oli tutustumisviikko, mutta kyllä sitä jo odotti maanantain ensimmäisiä luentoja. Mutta kuinkas ollakkaan, opettajapa ei sattunut pääsemään paikalle ja toinen maikka tuli vain sanomaan, että menkää kotiinne. Sama homma tiistana, eri kurssi mutta sama opettaja, ei tunteja. Keskiviikkona pääsi jo vähän pitkästymään tunneille (Kanadan maantieto oli etenkin hivenen kuivakkaa vielä tässä vaiheessa). Tässä on vielä joutunut hieman muuttamaan kurssivalintoja itselle sopivimmaksi. Alunperin minulla oli valittuna kolme kurssia; ekologiaa, ympäristökysymyksiä metsässä ja vaihtarikussi, jossa opetellaan englantia. Mutta valitsin vielä jälkijunassa Kanadan maantieto -nimisen kurssin, jonka luultavasti otan ekologian tilalle. Ekologiaa on tullut opiskeltua jo Suomessa ja kurssikuvaus oli vähän liian monimutkaisen teoreettinen. Vaikka kaikkihan sitä yliopistossa on melko teoreettista.

Syksyn lukujärjestykseni.

Kuten lukkarista näkyy, niin mikään älyttömän tiukka ohjelma tule olemaan, mutta jääpähän enempi aikaa kaikelle muulle. Ja itseopiskeluahan tämä vaatii todella paljon, että ei tuo lukujärjestys kaikkea kerro.

Syksyn täydeltä ohjelmaa on kuitenkin luvassa. Viikonloppuna mennään vaihtariporukan kanssa läheiseen kansallispuistoon ( Algonquin Provincial Park) retkeilemään, melomaan intiaanityyliin kanooteilla ja yövytään. Varmasti jännittävä elämys kaupunkilaisvaihtareille, mutta mettäläisenä siellä on melkein kuin kotonaan. Mutta varmasti hauskaa tulee olemaan. Kuun lopulla järjestetään Toronton reissu, jossa ilmeisesti käydään myös kattelemassa baseballia. Syyslomalla on tarkoitus lähteä roadtripille, änäripelejäkin olisi tarkoitus käydä katsomassa ainakin Ottawassa. Minnesotaa vastaan oleva peli jotenkin houkuttelisi. Mentorit järjestävät todella hyvin ohjelmaa ja on mistä valita. Tylsää täällä ei siis ainakaan luulisi tulevan (paitsi luennoilla). 

Vielä täytyy hehkuttaa Moose-ravintolaa, siellä on tullut käytyä jo useamminkin. Paikka on kuuluisa etenkin erinomaisista chicken wingseistä, joita itsekin täytyi sitten maistella. Ja olihan ne taivaallisia. Keskiviikkona siellä pidetään opiskelijapartyt ja enkös minä sinne erehtynyt menemään. Paikan seesteinen tunnelma oli poissa ja ihmistä oli niin tajuttomasti, että siellä piti taistella tiensä eteenpäin. Paljon mieluummin olen siellä rauhalliseen aikaan syöden wingsejä, hörppien olutta ja katellen vaikka baseballia. Alla vielä muutamia kuvia Moosesta.

Baaritiski. Pahoittelen kuvanlaatua.

Kätevää kun voi vessassa asioidessaankin tuijottaa urheilua :)

Baareista päästäänkin sopivasti luontoaiheeseen. Metsät ja järvet ovat olennainen osa kaupunkikuvaa. Heti yliopiston takaa alkaa vaellusreitit, joilta löytyy ihan näyttävä putouskin. Nipissing järvi, minkä mukaan yliopisto on saanut nimensäkin, on varsin kivannäköinen. Kertaalleen tuli käytyä siinä uimassakin kun kelit vielä sallivat. Tosi matala järvi, että kauaksi pitää kahlata, jos haluaa kunnolla polskia. Alla muutamat kuvat North Bayn luonnosta.

Liikuntamahdollisuudet täällä ovat tosi hyvät. Yliopistolta löytyy ihan käyttökelpoinen sali kahdessa eri kerroksessa ja kyllä täältä ihan hyviä juoksureittejäkin on löytynyt. Urheilu on kuitenkin se juttu mihin henkilökohtaisesti tulee käytettyä paljon aikaa. Ja toki on mukava myös viettää aikaa vaihtariporukan kanssa. Etenkin korealaiset ovat todella mukavaa ja positiivista sakkia. Niistä saisi kyllä ottaa oppia. Kämppiksetkin ovat mukavia persoonia, joskin vain hieman nuoria (17-19 vuotiaita). 

Ei varsinainen luontokuva, mutta loppukevennyksenä iloinen kuva paikallisesta juomamyymälästä, että kyllähän täälläkin suomalaiset tuotteet ovat arvossaan.

                             

Kotimaa kun taakse jäi...

Lähes kaksi vuotta muhinut ajatus realisoitui viimeinkin matkan alkaessa kohti Kanadan North Bayta. Tai oikeastaan se realisoituminen on tapahtunut vaiheittain, vieläkin on hankala käsittää olevansa täällä ja vielä näin pitkän aikaa. Itse matkustamiseen meni kaikkiaan noin 53 tuntia ja se jos mikä on rassaavaa. Ainakin istumalihakset olivat koetuksella. Mutta mukava olla viimein perillä ja tästä se totuttautuminen arkeen alkaa.

Etappi Reykjavikista Torontoon - onneksi tulivuori jätti vielä purkautumatta.

Matka alkoi kotoa Joensuusta haikeilla jäähyväisillä ja automatkalla Vantaalle, jossa majoituin yön yli. Siinä vaiheessa ei vielä käsittänyt ensinkään minne sitä on menossa. Seuraava päivä tulikin lenneltyä Icelandairin koneella Helsingistä Reykjavikin kautta Torontoon. Matka kesti kymmenisen tuntia ja voin sanoa että olin jo aika tyytyväinen kun pääsin ulos siitä vekotimesta. No totaalista helpotuksen tunnetta ei vielä tullut, kun tiesi suurinpiirtein millaiset maihinnousuruljanssit olivat vielä odottamassa. Ensimmäisellä tiskillä lykkäsin virkailijan kouraan täyttämäni maahannousukortin, jossa siis kysyttiin kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Virkailija ahdisteli vielä muutamilla kysymyksillä (miksi tulit, missä opiskelet, miten pitkään, milloin lähdet, toitko alkoholia, aseita, ruokaa, hedelmiä jne...). Tämän jälkeen pääsikin jo odottamaan toiselle tiskille pääsyä. Tässä meinasi tulla pientä sekaannusta, kun minut passitettiin väärälle tiskille. Ne ilmeisesti olettivat minun tarvitsevan opiskelulupaa, jota siis vaaditaan vain yli kuuden kuukauden opiskelusta. Siinä sitä sitten joutui selvittelemään ja oikealle tiskille päästyäni homma meni kivuttomasti. Matkatavarat saatuani (luojan kiitos rinkkani tuli perille) eikun äkkiä vaan bussilla hotelliin ja nukkumaan.

Aamupalan jälkeen lähdettiin taksilla Toronton keskustaan bussiasemalle ja sai kiittää tuuriaan, että ei ollut isompia ruuhkia. Reilu puolen tunnin matka maksoi 60 dollaria eli paljon halvempaa kuin suomessa. Ehdittiin siis hyvin bussiin ja siitä lähti viimeinen etappi matkalla kohti North Bayta. Noin 5,5 tuntia kesti sekin matka, mutta näki hyvin maisemia eikä ihan niin tylsäksi käynyt aika. Perille saavuttua asemalla oli heti kaksi kv-koordinaattoria, jotka koppasivat meidät kyytiin ja kuskasivat asuntoloihin ja jopa saattoivat meidät sinne ja kantoivat tavaroita. Melkoista palvelua! Ja huoneessa oli odottamassa kaikki tarpeellinen opiskelija/bussikortista ja muista tavaroista myöten. Jopa ruokaakin oli varattu sinne, että vähän aikaa selviää. Kaikki meni jopa odotettua sukkelammin.

Chancellors House - majapaikkani seuraavaksi neljäksi kuukaudeksi.

Kanadalaiset kämppäkaverit saapuivat vasta seuraavana päivänä jolloin oli virallinen muuttopäivä. Minä lähdin sitä ruljanssia karkuun ja tutustumaan vähän downtowniin ja ostoskeskukseen. Nälissään tuli käytyä oikein ravintola/kuppila Moosessa syömässä. Tästä raflasta olin jo etukäteen kuullut kaikkea hyvää, niin pitihän se käydä tutustumassa. Todella kotoisan oloinen sisustut, kun seinät olivat hirrestä ja hirvenpäätrofee koristi seinää. Vähän sellainen vanhanaikainen viihtyisä paikka. Ja vessat olivat erityisen hienoja, kun vessakopissa ja pisuaarin päällä oli pikku telkkarit, joista saattoi katsoa baseballia tai amerikkalaista fudista. Ruoaksi vetäsin typötyhjään vatsaan oikean kanadalaisen burgerin ja oli kyllä hyvää. En edes jaksanut syödä kokonaan.

Illalla oli sitten tottakai vielä asuntoloiden välinen icebreaker-tilaisuus, jossa oli tarkoitus tutustua muihin. Oli erillaisia leikkejä ja pidettiin mestaruuskilpailut kerroksien välillä. Tässä asuntolassa on 5 kerrosta ja itse olen niistä neljännessä. Mestaruuslajeja oli mm. tanssi, laulu, talenttikisa ja paljon muuta joihin jokaisesta kerroksesta eli joukkueesta tuli yksi edustaja. Jouduin myös itse osallistumaan yhteen, kun kisattiin mistä joukkueesta on kauimpaa kotoisin oleva asukas. Enpä kuitenkaan edes voittanut, kun vastustajina oli Pohjois-Suomesta kotoisin oleva ja Itä-Afrikasta kotoisin oleva kaveri. Myöhempään illasta oli vielä leffailtaa, mutta siinä vaiheessa oli mentävä jo nukkumaan.

Huomaa kyllä, että tänne saapuneet uudet opiskelijat ja vähän vanhemmatkin ovat sen verran nuoria janttereita, että sitä tuntee itsensä vanhaksi. Ekaluokkalaiset ovat jotain 17-19 vuotiaita... Meillähän oli siis pakollisena ohjelmana seksivalistusta, jossa opetettiin käyttämään kondomia ja varoiteltiin seksitaudeista. Lisäksi oli kaikenmaailman elämäntapasaarnoja ja alkoholivalistusta. Melkein kuin olisin tullut takaisin yläasteelle...

Yksi ilta meille järjestettiin koulubussilla kyyti elokuviin ja se oli ihan hieno kokemus. Etenkin se koulubussi oli hieno! Teatteri oli "hieman" isompi kuin Savon Kinot. Katselin siellä sopivan kevyen huumoripläjäyksen "Let be Cops" ja oli vieläpä ihan hyvä leffa. Suosittelen!

Koulubussilla elokuviin.

Tapahtumaa on ollut niin paljon, että ei sitä jaksa tänne edes luetella, mutta voin sanoa meiningin olevan "hieman" erillaista kuin Suomessa. Syyskuun ensimmäisenä maanantaina täällä vietetään labour dayta eli vastaa tietyllä tavalla meidän vappua. Täällä se on lähinnä vain vapaapäivä eikä ylenpalttisen ryyppäämisen päivä kuin Suomessa. Erittäin merkillepantavaa oli, että vaikka meillä oli monenlaista tapahtumaa kyseisenä päivänä, niin alkoholin kulutus oli päivän aikana nolla. Ja oli todella hauskaa ja yhteishenki oli kohdillaan. Illalla oli vielä barbeque-kestit, jonne saivat tulla kaikkien asuntoloiden asukkaat, ja siellä oli grilli kuumana ja ne viinakset puuttuivat yhä. Erittäin virkistävää vaihtelua! Tästä myös Suomen tulisi ottaa opikseen. Ilman alkoholiakin voi olla hauskaa ja vaikka sitä vähän nauttisikin, niin kohtuudessa on hyvä pysyä.

Tunnelmat ensimmäisen viikonlopun jälkeen ovat edelleen hyvät ja koulun alkua odotetaan. Tässä on vielä tämä viikko orientaatiota ennen varsinaisia luentojen alkamisia. Nyt ollaan viikonloppu perehdytty residenssielämään ja seuraavaksi vuorossa on tutustuminen yliopistoon ja opiskeluun. Hyvillä fiiliksillä ollaan, vaikka on tämä ollut tietyllä tavalla rasittavaakin ja jetlagit painaa vielä hieman. Välillä sitä tulee väsyksissään fiilis etenkin näin parisuhteessa elävälle, että miksi tänne tuli lähdettyä, mutta on tämä niin ainutkertainen kokemus ettei tätä voi jättää välistä ilman että alkaisi kaduttamaan.Myös se helpottaa, että täällä on kolme muuta suomalaista minun lisäkseni, niin saa tietynlaista vertaistukea. Kaiken tämän ruljanssin keskellä on todella rauhoittavaa, kun lähtee kuljeksimaan metsään nollaamaan päätään. Tässä lähellä onkin hienot vaellusreitit joilta löytyy varsin hieno vesiputouskin. Ainut vaan, että täytyy varoa karhuja - ne on melko yleisiä täällä päin. Ties vaikka saisin moisesta kaunottaresta kuvankin räpättyä joku kaunis päivä.

Alla vielä parit kuvat. Lisää tekstiä luvassa taas jossain välissä.

Näkymä Yliopistokukkulalta Nipissingin järvelle.

Siinä se viimein on - Nipissing University.

Yliopiston takaa alkaa vaellusreitit, jonne mettäläisenä aina mieluusti menee.