Sivut

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Hakuprosessi ja ennakkotunnelmat

Niin sitä minäkin hurahdin bloggailun maailmaan Kanadan North Bayhin suuntautuvan opiskeluvaihtoni kunniaksi. Tarkoituksenani on kertoa kokemuksistani rapakon tuolta puolen. Toivottavasti tämä innostaa myös muita lähtemään vaihtoon opiskeluaikana. Ensinnäkin, ennen kuin unohdan, kiitän Karelia-ammattikorkeakoulua ja Otsakorpi-säätiötä, jotka myönsivät apurahaa projektilleni. Katsotaan nyt miten usein ehdin tai jaksan blogia päivitellä, mutta pyrin kuitenkin säännöllisesti jotain kirjoittamaan.

Olen Karelia-ammattikorkeakoulusta, Joensuusta, kolmannen vuosikurssin metsätalouden opiskelija. Tulevan syyslukukauden opiskelen hieman erilaisissa ympyröissä Nipissingin yliopistossa, Kanadan North Bayssa. North Bay sijaitsee Ontarion provinssissa noin 300 km Torontosta pohjoiseen. Nipissingissa ei ole varsinaisia metsätalouden opintoja vaan lähinnä opiskelen biologian kursseja, kuten ekologiaa. Luvassa kuitenkin erittäin hyvää kansainvälistä kokemusta ja uusiin ihmisiin tutustumista.

Ensimmäisessä kirjoituksessani kertoilen yleisesti koko hakuprojektista ja mitä kaikkea tämä projekti on jo tähän mennessä vaatinut. Vielä toistaiseksi kirjoittelen Suomen maaperältä, niin eipä tarvitse heti Kanadaan päästyään tuhlata arvokasta aikaa tähän.

Ensimmäinen ajatus vaihto-opiskelusta tuli jo muutaman viikon jälkeen opiskelun aloituksesta ja siitä asti se on muhinut kunnes se viimein realisoituu kaiken tämän paperisodan jälkeen. Kanada? Itse asiassa en edes vakavissani miettinytkään muita vaihtoehtoja. Olisihan sitä ollut pari muutakin mielenkiintoista eurooppalaista vaihtoehtoa, mutta kyllä Kanada on aina Kanada. Euroopassa on tullut paljon jo reissattuakin, mutta rapakon toiselle puolelle en ole vielä ehtinyt. Lisäksi olen kuullut pelkkää hyvää Nipissingin yliopistosta ja sen ympäristöstä ylipäätään, joten voin luottaa että siellä on kaikki hyvin hoidettu ja vaihto-opiskelijat otetaan hyvin vastaan ja niistä huolehditaan. Kanadalainen maantiede, kulttuuri ja historia kiinnostaa muutenkin. Joten eipä se enempiä perusteluita vaadi ja oli vain odotettava sopivaa hetkeä hakea. Nyt, kolmannen vuoden alkajaisiksi, on erittäin hyvä hetki lähteä.

Hakuprosessi alkoi jo yli puoli vuotta ennen lähtöä koulun sisäisellä haulla, joten ensin sai jännittää valitaanko minua tähän vaihto-ohjelmaan ensinkään. Oli minulla varmuuden vuoksi kaksi muuta vaihtoehtoa: Tsekki ja Wales. No, totta puhuen minulle ei ollut epäillystäkään ettei minua valittaisi. Mutta valintojen vahvistuessa poistui sekin epävarmuustekijä ja sen jälkeen sai oikeuden hakea Nipissingiin heidän omalla haulla. Alussa meinasi tulla pieni ahdistus hakulomaketta täytellessä ja hankkiessa kaikkia mahdollisia ja mahdottomia liitteitä hakemuksen tueksi. Mutta aika sutjakasti se loppupelissä sujui Karelian oman kv-koordinaattorin ja Nipissingin kansainvälisyystiimin avustuksella. Tässä vaiheessa piti jo valita haluamansa kurssit listasta ja välittää toivomuksensa Nipissingiin. Lopulta se paperisota oli ohi ja sai vaihtoonhyväksymiskirjeen. Noh, ei se paperisota ihan siihen vielä loppunut vaan kyllä siinä oli vielä kaikenlaista lomaketta apuraha- ja asuntohakemuksista lähtien.

Tämän ruljanssin lisäksi piti toki myös tehdä matkasuunnitelmat ja varata lennot. Varasin meidän koulusta lähtevän porukan kanssa lennon Helsingistä Islannin kautta Torontoon ja Torontosta pitäisi vielä jotenkin selvitä North Bayhin. Ilmeisesti bussikyydillä tulee mentyä. Ja joutuuhan sitä kaikenlaista tavaraa hommailemaan, selvittelemään vakuutuksia ja valuutan vaihtokaan ei pahaa tee. Vaihdoin euroja kolmensadan Kanadan dollarin edestä, että alkuun pääsee. Mutta kuten Amerikoissa yleensäkin, niin luottokortti on kova sana.

Eli hommaa ja järjesteltäviä asioita on aika paljon, mutta vahvasti uskon, että se on myös sen arvoista. Ei ainakaan kenenkään kannata jättää menemättä vaihtoon sen takia, että hakuprosessit pelottaisivat. Ja haut ovat tietysti myös vaihtokoulusta riippuvaisia. Ainakin Nipissingin yliopiston väki on ollut erittäin ystävällistä sähköpostien perusteella ja aina on saanut apua kun on vain jaksanut kysyä. Eli aika huolettomin mielin tuonne voinee lähteä. Ja johan minä tiedän tulevat kämppäkaverinikin ja kaikki ovat kanadalaisia (wuhuu!). Sen verran on tullut jo heidänkin kanssaan viestiteltyä, että ihan mukavilta janttereilta vaikuttavat.

Nyt tässä on vielä noin viikko lähtöön ja kaikki alkaa pikkuhiljaa olla reilassa. Paperityöt on tehty ja muutenkin asiat ovat jo sillä tolalla, että Suomi saattaisi jo vähän aikaa pärjätä ilman minuakin. Pientä varustepäivitystäkin tuli jo tehtyä ja vieressä olevasta kuvasta voi päätelläkin, että nyt ollaan asian äärellä. Pitäähän sitä Kanadan pojille vähän tuliaisiakin viedä ja perisuomalaiseen tapaan tietenkin. Ja samallahan nämä toimivat hyvinä jäänmurtajina, kun suomipoika lähtee sosialisoimaan ulkomaille. Minttuviina on varmasti myös ulkomaalaisten mieleen, mutta salmiakki voi olla heille liian kova pala. Katsotaan miten käy.

Tässä alkaa tunnelmat olemaan jo aika odottavaisia. Kesä on ollut sen verran kiireinen harjoitellessani metsäammattilaisen työnkuvaa ja muiden menojeni parissa. Viime viikonloppuna tuli onnistuneesti juostua neljäs perättäinen Helsinki City Marathon maaliin asti, joten nyt tässä mielenkiinnolla odotellaan Kanadan lenkkipolkuja (ja tottakai vähän muutakin). Eli keskittyminen alkaa olla jo vahvasti vaihdossa ja pikkuhiljaa alkaa realisoitumaan, että perhana, tässähän pitää kohta oikeasti lähteä. Ja eiköhän sitä jossain vaiheessa vähän jo ala jännittämäänkin. Onneksi tässä on vielä läksiäisviikonloppu edessä.

Mutta enpä tämän enempää ala lätisemään tässä vaiheessa. Tekstiä tulee sitten seuraavan kerran hamassa tulevaisuudessa, kun olen tässä ensin kanadalaistunut. Kuvamateriaalia tuleepi blogiin jonkin verran ja muualle ehkä vähän enemmän. Ei muuta kuin hauskaa syssyä vaan teillekin!