Sivut

lauantai 6. joulukuuta 2014

Jäähyväisten aika

Se on viimeinen viikko menossa North Bayssa ja nyt voi jo vähän nauttia enimpien tenttien ja tehtävien ollessa suoritettuna. Mitähän tässä enää tekisi, kun ei tarvitse enää selata erittäin mielenkiintoisia dioja Quebecin separatisteista, itärannikon turskankalastuksesta tai vaikkapa Klondiken kultaryntäyksestä (mistä muuten löytää parhainta informaatiota Don Rosan Roope Ankan Elämä ja Teot -sarjakuvista). Tätä kaikkea siis kurssilla Geographpy of Canada. Jos kiinnostuit tästä johdannosta, ole hyvä ja jatka lukemista.

Environmental Issues of Forestry -kurssilla asiasisältö oli  ammatillisesti  ottaen hivenen relevantimpaa ja joista asioista etukäteenkin jotain tiesi muutenkin kuin Scrooge McDuckin seikkailuja lukeneena. Ei sillä, kyllä Roope Ankkaakin lukemalla yhdestä kurssista läpi selviää, mutta ehkä tuo metsätalouskurssi meni kuitenkin paremmin. Asiaa oli mm. avohakkuiden ympäristökysymyksistä, shelterwood-metsiköiden uudistamisesta, metsäpaloista ja tulen käyttäytymisestä, metsien pirstaloitumisesta ja ilmastonmuutoksesta, josta muuten itsekin 20 minuutin esitelmän pidin.

Vielä on yksi tentti jäljellä eli vaihtareille tarkoitettu englannin viestinnän kurssi, mutta sitä tuskin tarvitsee enää alkaa stressaamaan. Suullinen tentti aiheesta jo oli, kuten edellisessä blogikirjoituksessa mainitsin. Eli tehtävänä oli laatia rant (lue edellinen blogi) jostain aiheesta mikä on kismittänyt Kanadassa olon aikana. Aluksi oli hankalaa miettiä aihetta, mutta sitten kun sen keksin, niin se syntyi yhdessä vilauksessa. Ja esittäminenkin meni varsin hyvin, ainakin sain yllätettyä yleisön täydellisesti. Itse asiassa voisin sen tähän liittää. Se meni jotakuinkin näin:
Hello! I will talk little bit about ice hockey. I’m sure you know how big thing it is in Canada, it’s very huge. Everyone likes it. Especially my roommate, he plays twenty-four-seven NHL-videogame. I've also been watching two NHL live games, one of which was in Montreal:  Montreal Canadians against Boston Bruins. There are lovely relationship between Canadians and Bruins. Fans of Canadians actually love Bruins team very much. I supported Bruins team because they have a Finnish goalkeeper: Tuukka Rask who is one of the best goalkeepers in NHL. Montreal is cradle of hockey because it is so big thing there. People were extremely freaks. But it was nice to notice that Canadians fans were very polite and kindly to away-team. Throughout the game, they strongly supported also Bruins team. Like that: FUCK YOU, BRUINS SUCK, LOSERS, FUCK YOU, TUUKKA LOSER, BRUINS SUCK! That was very kindly, isn't it? 
Have you ever noticed that home team fans are like a one extra player? I know that now. Canadians fans had, you know, strong laser lights and they disturbed away-team goalkeeper, Tuukka Rask. Canadians got five goals and they won because of fans. JEA! That's how it must be done! So, there are 30 million people in Canada and 90 % of Canadians play hockey. And Finland we have only 5 million people and only 51 % play hockey. But do you know what? Canada always loses to Finland at the World Championship tournament. CANADA SUCK!
Siinäpä voitte kuvitella yleisön ilmeitä kun demonstroin tunteella Canadiansin kannattajien suhtautumista Bruinsin pelaajiin. Käytin myös kyseisessä pelissä oppimaani kansainvälistä käsimerkkiä. Hieman riskihän tuo oli, mutta onneksi ottivat asian huumorilla, kuten se oli tarkoitettukin.

Metsätalouskurssin yhtedessä olin mukana projektissa, joka tutki punatammien kilpailukykyä sokeri- ja punavaahteraa vastaan erilaisissa maaperissä. Tutkimusaineistoina oli kesäkuussa istutetut reilu 900 eri tainta yli 200 eri ruukussa. Syys-lokakuun vaiheissa kiskoimme kaikki lehdet irti, jotta voimme punnita kunkin taimen lehtien biomassan. Lisäksi erottelimme kaikki taimet toisistaan ja karistelimme varovasti mullat pois juurista, jotta voimme mitata myös juurien biomassaa. Juuret ja varret kuivattiin lehtien tavoin ja katkaisimme juuret ja varren erilleen. Juurien punnitseminen jäi tekemättä ajan loputtua, mutta johan sitä oli tuossakin. Aineistokin jäi analysoimatta tarkemmin.

Lehtien nyppimistä.
Lehtien punnitsemista.
Partyjä täällä olisi ollut vaikka muille jakaa, mutta eihän näin tunnollinen oppilas niihin jaksa lähteä. Sitä on jo niin vanhaksi tullut. Mainittakoon kuitenkin biologian pikkujoulut joissa kävin aloittelujen kautta syömässä ruoat ja painuin hyvissä ajoin nukkumaan, koska minulla oli seuraavana päivänä esitelmä pidettävänä. Taisinkin jo edellisessä blogissa mainita aikeista järjestää Finnish Afternoon ja nyt on sekin menestyksellä toteutettu. Olin leipomassa karjalanpiirakoita ja voi että miten voi tuore karjalanpiirakka hyvältä maistua. Lisäksi teimme opiskelijabudjettiin sopivasti makaronilaatikkoa, joista parissa käytettiin poronlihaa. Jälkkäriksi perinteisiä suomalaisia vappumunkkeja. Ruokaa oli riittävästi ja oli hyvää. Muut vaihtarit ja paikalliset mentorit tuntuivat tykkäävän ja etenkin karjalanpiirakat olivat mieleen.

Herkulliset karjalanpiirakat.
Makaronilaatikkoa vuokatolkulla.
Vappumunkkeja marraskuussa. Hyviä oli!
Viime viikolla oli jo vähän jouluista tapahtumaa, kun koristelimme piparkakkutaloja vaihtariporukalla ja kävimme perinteisellä joulutorilla... tai ei se oikeastaan joulutori ollut vaan christmas walk eli joulukävely. Siellä oli pari korttelinpätkää koristeltu ja oli ilmaista kaakaota ja joulupukkikin siellä kuulemma oli ollut. Mutta ei kyllä mikään kummoinen tapahtuma. Suosituin kohde oli beaver tail -koju. Kyseessä on kanadalainen herkkuleivos, jota North Baysta saa ostettua varmaan kaksi kertaa vuoteen. Ja sen kyllä näki, kun kojulla oli varmaan kahden tunnin jono ja pakkasta oli -15. En jäänyt itse jonottamaan, mutta jos sitä Torontosta löytäisi kuppilan mistä moisia herkkuja saisi ostettua.

Siinä on minun omin kätöisin koristelemani piparkakkutalo. Porukan ruminhan se eittämättä oli, mutta kuitenkin ainut, missä oli joulupukki. Luomikseni nimi oli: pukki saapuu jokaiseen kotiin oli se kuinka ruma tahansa.
Lopuksi hieman avautumista asumisesta teinien kanssa. Ihmisen evoluutio on kehittynyt muutaman vuoden aikana, sillä nykynuorisolla tuntuu olevan lepakkomaisia piirteitä. Lepakolla en tarkoita seksuaalista suuntaumista vaan yksinkertaisesti vuorokausirytmiä ja näkökykyä. Ihana 18v huonekaverini keittelee päivällisensä jostain syystä keskiyöllä kolistellen astioita ja sotkien keittiön tomaattikastikkeeseen, kun ilmeisesti valmiin kastikkeen kaataminen purkista kattilaan on liian suuri haaste. Tämän jälkeen videopelit (pääsääntöisesti änäri) aiheuttavat tyttömäisiä kirkaisuja, kun pelit käyvät liian jänniksi. Näkökyvyn heikentymisen olen huomannut ilmiönä, jossa nykynuori ei näe omaa persettään pidemmälle. Tämä ei ole kansalaisuuteen sidottu ja en väitä, että kanadalaiset olisivat tässä erityisemmin kunnostautuneet. Enimmäkseen kuitenkin olen tavannut todella mukavia ja ystävällisiä ihmisiä seikkaillessani Kanadassa. Lisäksi muut vaihtarit eritoten Koreasta ja Meksikosta ovat olleet aivan mahtavia.

Yksi asia on kummastuttanut ja se kummastuttaa kanadalaisia itseäänkin. Esimerkkinä voisin kertoa tapauksen, kun kävin ostamassa uuden matkalaukin, jonka hinta oli 84 dollaria hintalapun mukaan. Ja minulla oli vielä nippu alennuskuponkeja (yhteensä 40 sentin arvosta!), niin voitteko arvata paljon laukulle tuli hintaa? Yli sata dollaria! Täällähän siis kuluttajalle kerrotaan vain verottomat hinnat, mutta ihmettä tavallinen tyhmä kuluttaja tekee verottomalla hinnalla! Ilmeisesti kauppaan pitää mennä verotaulukon kanssa, mistä ilmenee kunkin tuoteryhmän veroprosentti ja taskulaskin olisi myös tarpeen.

Vielä voisin kertoa hyödyllisenä informaationa, että mitä pitää tehdä, jos huomaat luottokorttisi tapahtumatiedoissa ostoksia, joita et ole tehnyt. Ensin suosittelen kuolettamaan kortin tai ainakin pistämään kaikki turvarajat nollille ennen kuolettamista. Otat pankkiin yhteyttä, teet korttireklamaation (saattaa vaihdella pankeittain), rikosilmoituksen (poliisit eivät tutki etenkin jos rötös on tapahtunut ulkomailla ja varastettu summa ei ole arvoltaan suurehko) ja lähetät rikosilmoituksen kopion korttireklamaatiolomakkeen kanssa pankkiin. Odotat hetkisen ja mikäli pankki on tyytyväinen selityksiisi, niin luottokunta korvaa menettämäsi summan luotollesi tutkimuksen ajaksi ja mikäli tutkimuksessa ei tule esille mitään hälyttävää, niin saat myös pitää rahat. Ja toki tilaat uuden kortin kuolettamasi tilalle. Niin tosiaan, itselleni tässä syksyn mittaan sattui käymään näin. Ja ei, ei ole pienintäkään aavistusta miten korttini on voitu kopioida tms. Nykyajan rosvot on ovelia. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Sain rahat takaisin ja olen taas yhtä kokemusta rikkaampi. Tämän opetus oli, että ei kannata hätääntyä vastaavanlaisessa tilanteessa, sillä mahdollisuus rahojen saamiseksi takaisin on erinomainen.

Välikevennyksenä vielä hauska fakta täkäläisestä opiskelusta. Jotkut jännittävät tenttejään ja esitelmiään niin paljon, että he aiheuttavat palohälytyksen. Itse en meinannut aluksia uskoa, mutta ilmeisesti alla olevassa kuvassa oleva näky on erittäinkin yleinen tähän aikaan vuodesta, jolloin useimmat tentin, esitelmät ynnä muut tehtävät painavat päälle.


Haluatte nähdä varmaan vielä muutamia talvikuvia, kun Suomessa sitä ei vielä juurikaan ole pohjoista lukuun ottamatta. Täällä on ollut vaihtelevaa keliä, välillä on sataa lunta mahottomasti ja on kylmä, mutta sitten ne myös äkkiä sulaa pois parin vesikuuron jälkeen. Mutta nyt talviset kelit ovat tuntuneet vakiintuneen ja täälläkin on jo päästy lähemmäs -20 asteen pakkasiin.




Taidonnäyte paintilla: Kesä vs. Talvi
Jäähyväisiä on tullut heiteltyä ja vietimme yhteistä illallista, kun koulun kansainvälisyyspuoli tarjosi vaihtareille ja meidän ahkerille mentoreille illallisen: salaattia, pastaa, lasagnea ja keksejä. Ruoan jälkeen alkoi vilinä, kun monet alkoivat ottamaan selfieita kaikkien kanssa. Itse en ole noista selfieistä niin innostunut, mutta eipä kyllä suomalaiset yleensäkään pääministeriämme lukuun ottamatta. Kävin myös viimeistä kertaa Moosessa syömässä kuuluisia chicken wingsejä ja hörppäämässä tumman oluen. Olut on niin kallista täällä, että kännejä ei ole vara vetää, eikä sen puoleen kiinnostustakaan moiseen. Itsenäisyyspäivä oli aika lattea ilman tuntematonta sotilasta ja saunaa. Alla olevat kuvat kyseiseltä päivältä.




Tässä oli tämänkertainen blogitekstini. Kirjoittanen vielä yhden tekstin jahka tämä on lopullisesti ohi ja olen toipunut Suomeen palustani. Sitä ennen tässä on vielä edessä muutama päivä North Bayssa ja pari päivää Torontossa. Jos haluatte erityisemmin kuulla jostain tietystä asiasta, niin pistäkää kommenttia tai kertokaa jollain muulla tavalla, niin voin sitten vastailla seuraavassa tekstissäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti